6. marraskuuta 2017

Kilpisjärvellä lokakuun monessa ilmeessä

Minulle tarjoutui oiva tilaisuus asua kolmisen viikkoa Kilpisjärvellä, kun sain kunnian hoitaa kahta kaunista ja kilttiä samojedikoiraa. Sinä aikana tuntui kuin olisin elänyt montaa vuodenaikaa perätysten. Jotenkin olo Kilpisjärvellä on erilaista - aitoa, voimakasta, intensiivistä, herkkää ja vahvaa... Jotakin minussa tapahtuu, kun siirryn korkealle avotunturialueelle. Ei sitä osaa selittää, joten kuvat puhukoon puolestaan. Uskoisin - tai ainakin toivon, että Kilpisjärven ystävät saavat kiinni niiden kautta siitä vahvasta tunteesta.

Kilpisjärven kaupalla on myynnissä T-paitaa, jossa on kuva Saanan valaisusta Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Ihastuin oitis paitaan, laitoin kuvan Facebokiin ja sitten sainkin postittaa niitä harva se päivä ystävilleni. Todella kaunis paita. Voi kunpa pääsisin katsomaan Saanan valaisua paikan päälle 4.-5.12.2017! Pieniä mahdollisuuksia on, katsotaan miten käy.

Kilpisjärvellä maisemat, sää ja kuulema ihmisetkin ovat "ääreviä". Mikä loistava sana kuvaamaan suurta vaihtelua. Alla olevassa kuvassa ilma oli kuin morsian, sitä olisi voinut silittää. Tunsin oloni onnelliseksi seistessäni Kilpisjärven tyynellä rannalla katse kohti Norjan Parasta (Barras).

Koirat ovat mitä parhainta ulkoiluseuraa. Aina valmiina! Nuorempi koira Rilla jaksoi "vaikka sata kilometriä päivässä" (emännän ohje), mutta Wendy katsoi parhaaksi monena päivänä jäädä hoitoon syömään makkaraa tai hirvenlihaa. Tässä olen koirien kanssa Saanan lähellä auringon paisteesta huumaantuneena. En tiennyt mihin suuntaan lähtisin, kun olisi mieli tehnyt kaikkiin suuntiin yhtä aikaa. Ratkaisin asian istumalla alas ja sanomalla itselleni: "Olen perillä."

Sitten soikin sopivasti puhelin ja sain kutsun melomaan Kilpisjärvessä. Eikä ilma voisi olla parempi. Tämä oli ainutlaatuisen hieno kokemus.

Minulle uusi retkikohde löytyi, kun kiipesimme Norjan puolella Skibotnin kupeessa olevalle Falsnesvuorella sijaitsevalle Bollmansveienille. Tämä 1944 mm. venäläisten sotavankien voimin rakennettu tie on nykyään suosittu vaelluskohde. Polun varrella olevissa kylteissä kerrotaan koruttomasti, kuinka suurin osa pakkotyöläisistä kuoli rakentaessaan tietä. Matkan varrelta avautui upeasti näkymä kohti Jäämerta ja Skibotnin kylää. 


Yhtenä päivänä teimme pitkän päivän retken Parakselle. Ajoimme autolla Norjan puolelle Paraksen taakse Signadaleniin. Sää oli aurinkoinen, saimme astella kimmeltävällä ensilumella. Paraksen juurella pelmahteli iso parvi pulmusia. Olen aikaisemmin nähnyt niitä vain keväthangilla. Kuvassa olemme jo Paraksen loppunousun luona, jäljellä oli enää kuvassa oikealla näkyvän rinteen kohdalta nousu, mutta sitten pilvet vyöryivät esiin ja meidän oli käännyttävä takaisin. Tuli taas todistettua, kuinka sää voi muuttua nopeasti tunturissa. 

Joinakin päivinä Kilpisjärvellä pilvet roikkuivat alhaalla, kun taas 50 km:n päässä Norjan puolella Skibotnissa paistoi aurinko. Tässä poseeraan Rillan kanssa Hengen-vesiputouksen edessä.

Hengeniltä kannattaa jatkaa polkua ylöspäin ja kiivetä Sledo-vesiputoukselle. Saavuimme paikalle sopivasti juuri ennen auringonlaskua, jolloin pehmeä valo auttoi kuvien onnistumisessa.

Kun ollaan Kilpisjärvellä, on kai valloitettava Saana. Saanan portaat on purettu ja poltettu, mutta se ei näyttänyt vähentävän ihmisvirtaa. Lunta oli jo kertynyt runsaasti ainakin Saanan laelle. Rilla vaikutti tyytyväiseltä, kun sai kulkea muiden mukana pitkiä retkiä - ja Rilla sai filmitähden lailla huomiota osakseen.

Kuva Saanan päältä Kilpisjärven suuntaan. Lokakuussa on jo täysi talvi.

4. elokuuta 2017

Kiitoksen aiheita Kökarissa

On niin monta syytä kiitokseen. Tänä kesänä Kökarissa olen uinut ahkerasti. Merivesi oli pitkään viileää ja sain ihmetystä (ehkä ihailuakin) osakseni, kun vain pulahdin sinne uimaan. Silloin sain hyvän syyn kertoa, kuinka uin vuoden ympäri luonnon vesissä. Talvella uima-alue on vain pieni aukko jään keskellä, mutta sulan veden aikaan kelpaa polskia missä vain. Alla olevassa kuvassa uin kesätyöpaikkani, rantaravintolan edustalla. Samassa yhteydessä toimii vierasvenesatama, hotelli, ulkobaari sekä järjestetään veneretkiä.


Toinen suuri ilon aiheeni on ollut Kökarilaiset puutarhat. Alla olevassa kuvassa ystäväni loihtima yksityiskohta hänen puutarhastaan. Hän kutsuu itseään "leikkiväksi ihmiseksi" ja hän näkee vanhat tavarat mahdollisuutena luoda jotakin uutta.
Källskärin saari on vierailun arvoinen paikka Kökarin lähellä. Alla olevassa kuvassa avautuu portti varjoista valoon. Yksi ystäväni menehtyi kesällä ja se on saanut minutkin näkemään hetkien ainutlaatuisuuden uudessa valossa. Lähetin tämän kuvan hänelle viimeisenä yhteydenpitona.

Olen aiemmin saanut vetää paljon hiihtoretkiä kevättalvella Kilpisjärven tuntureilla. Se on ollut parasta aikaa elämässäni. Silloin monet ihmiset kertoivat minulle, että ulkosaaristo muistuttaa heidän mielestään Lappia - ja saa aikaan kesällä samanlaisia fiiliksiä. Nyt olen saanut elää sen todeksi. On tärkeää muistaa historiansa. Aikoinaan Helsingissä asuessani vakavasti masentuneena olin tukehtua kuumuuteen yksiössä. En saanut nukuttua ja voin huonosti monin tavoin. Nyt olen kiitollinen saariston raikkaista merituulista ja mahdollisuudesta saunoa rantasaunassa uintireissuineen.



Yksi syy kiitollisuuteen on myös tämän kesän mutkien kautta löytynyt asumismuoto. Hoidan talon puutarhaa kuin omaani ja olen saanut seurata kuinka eri kukkalajit avautuvat loistoonsa. Tietenkin rikkaruohojen kitkemisessä on vaivansa ja puutarhaa tuhoavat kauriit harmittavat välillä. Kesän mittaan olen vienyt kukkia myös rantaravintolaan ja loihtinut asetelmia.



Puutarhan annista voi nauttia monella tavalla. Jalkakylvystä löytyy puutarhan ruusuja, laventelia, siankärsämöä, yrttejä ja kaupasta ostettua sitruunaa. Enpä ole tällaisessakaan ennen ollut!

Puutarhan pinaatista keitin pinaattikeittoa, kaveriksi leivoin siemennäkkäriä. Paistoin myös voissa pinaattilettuja ja surautin tehosekoittimessa juotavan salaatin. Voimaruokia!

Niin, olen vähän ihmeissäni tästä. Että olen saanut kokea nämä ainutlaatuiset hetket. Rakkaus luontoon ja kyky ihailla kauneutta antaa paljon elämään. Hetket on osattava poimia arjen keskeltä ja nostaa arvoonsa. Kiitos Sari ja Helena, kun patistelitte minua kirjoittamaan. Sainpas aikaiseksi!

9. huhtikuuta 2017

Kilpisjärven viikko vaihtelevassa säässä, mutta tunnelma korkealla

Ajattelin saapuessani Kilpisjärvelle, että jokaisen ihmisen pitäisi päästä edes kerran eläessään käymään Kilpisjärven tuntureilla ja aikaa pitäisi suoda ainakin viikon verran. On se niin erilainen paikka. Niin avara. Niin vahva. Niin koskettava. Oma maailmansa muuhun Lappiin verrattuna.

Perinteiset hotellin järjestämät hiihtoretket ovat historiaa, mutta silti hiihdimme viikon yhdessä nauttien paitsi maisemista myös toistemme seurasta. Vuosia yhdessä hiihtäneet ihmiset ovat hitsautuneet yhteen, turhista ei valiteta. Kuten siitä, että yhtenä päivänä satoi rehellistä vettä hiihtoretkellä. Minkäs teet, viisas vain hiihtää hyväksyen tilanteen. Seuraavana päivänä hanki kantoikin sitten ja kimalteli, tunturin rinne oli turhankin jäinen. Silloin hiihdettiin Goldajärven koivikossa. Sitä seuraavana päivänä satoi uutta lunta ja tuuli niin vietävästi. Hiihdettiin Tsahkaljärven koivikossa ihanan pehmeässä lumessa hankikannolla nauttien suloisen pehmeästä valosta. Kilpisjärven vaihteleva, jopa oikukas sää tarjoaa ihmiselle mitä parhaimman mahdollisuuden elää suoraan tässä hetkessä. Se on arvokas asia.

Hiihtoviikon aikana ensimmäinen ja viimeinen päivä tarjosivat houkuttelevimmat säät. Niinpä suuntasimme heti ensimmäisenä päivänä vastarannalle Ruotsin Tuipalille. Alla oleva kuva on otettu kurusta Tuipalilla.
 

Saanajärven päivätuvan seinusta on mieluisa paikka pitää taukoa. Hirsiseinä ja ikkunasta heijastuva Saana luovat kuvaan tunnelmaa.
Viimeisenä päivänä hiihdimme Iso Jehkaksen päästä päähän. Maisemat palkitsivat joka suuntaan. Kuvassa pidämme taukoa rinteessä Haltin reitin puolella, ns. hevosenkengässä. Lumi oli loistavaa laskemiseen! Istumapaikoiksi löytyi jokaiselle hangesta pilkistävä kivi.


Olen kiitollinen viikosta monella tapaa. Ensi talveksi olemme suunnitelleet yhteisiä retkiä viikolle 15 - ja mukaan mahtuu.

7. tammikuuta 2017

Ovela kuin kettu

On mukavaa tehdä eräoppaan töitä, kun on kokemusta takana ja toisaalta intoa kohdata asiakkaat tuoreesti. Siitä tulee usein varsin mehukas yhdistelmä. Lähes kaikki asiakkaat ovat ulkomaalaisia, joten teen töitä enimmäkseen englanniksi. Ranskan kielen taitoa tarvitaan entistä useammin, mutta valitettavasti osaan vain alkeita, toistaiseksi. Toki safariyrityksellä on erikseen liuta ranskankielisiä oppaita.

Yksi haasteellisimmista retkistä vetää on revontuliretki Äkäslompolon jäälle, koska minulla ei ole vielä kertaakaan osunut revontulia juuri siihen aikaan! Kutsunkin ohjelmaa mielessäni revontuliretkeksi ilman revontulia. Olen alkanut kehitellä ohjelmaa tilanteen mukaan niin, että asiakkaat kokisivat saavansa hyvän retken vaikkei revontulia näkyisikään.  Kerran osui talven liukkaimmat kelit ja silloin hoksasin houkutella asiakkaat potkukelkkailemaan. Kuinka hauskaa olikaan viilettää jäisellä jalkakäytävällä kevyesti potkien. Kerroin, että näin hyvät olosuhteet ovat vain muutaman kerran vuodessa. Seuraavana päivänä hiekoituksen vuoksi homma ei olisikaan enää onnistunut. Minulle itselle muistui mieleen jotkut lapsuuden potkukelkkaretket, kun luisto oli kohdillaan ja mahanpohjassa tuntui kihelmöivä jännitys. Retken hintaan kuuluva makkaranpaisto ei saanut sillä kertaa suosiota, sillä osa asiakkaista oli kasvissyöjiä ja loput eivät muuten vain halunneet paistaa makkaraa.

Usein revontuliretkellä ilman revontulia vien asiakkaat katsomaan avantoa ja kerron kuinka olen vain paria tuntia aiemmin uinut siellä ja saunonut kuumassa puulämmitteisessä saunassa työkavereiden kanssa. Se tuntuu aika hurjalta sillä hetkellä, kun katselee hyistä vettä lämpimissä talvivaatteissa. Äkäslompolojärven jäällä tepastelee usein poroja, joista aina voi kertoa monta tarinaa. Viimeksi retkellä mukana oli lapsia ja silloin retken pelasti mukana ollut koiranpentu! Koiranpentu oli isäntänsä mukana töissä pubissa ja tarvitsi sopivasti ulkoilutusta.

Huskysafari on varsin suosittu ohjelmanumero. Kerran jouduin odottelemaan koiravaljakkoajelun jälkeen asiakkaiden kanssa bussia noin tunnin verran. Mietin kuinka aika saadaan kulumaan. Sitten muistin Lapin kasteen, jota olen tehnyt brittiperheille. Toimisikohan se aikuisille? Näin kuinka ihmisten silmät syttyivät pikku hiljaa loistamaan kuin tähdet. Enää ei ollutkaan ikävää odotusta, vaan jotakin ainutlaatuista ohjelmaa. Haluan kertoa tämän pienen tarinan lyhennettynä. "Kerran Joulupukki käveli metsässä ja tapasi siellä kolme eläintä - jäniksen, ketun ja karhun. Oli niin kylmä, että eläimet aivan värisivät kylmästä. Niinpä Joulupukki keksi järjestää kilpailun, jossa eläimet juoksivat tunturin laelle. Kettu oli nopein ja sai palkinnokseen oveluuden. Jänis tuli toiseksi. Palkintona oli kyky vaihtaa väriä vuodenajan mukaan. Karhu jäi viimeiseksi, koska se on niin iso ja kömpelö. Joulupukin kävi sääliksi karhun häviötä ja niinpä Joulupukki päätti antaa sille parhaan palkinnon. Karhu sai mustan nenän, jonka ansiosta se nukkuu makeasti koko pitkän talven. Ja nyt - mustaan noella teidän jokaisen nenän, jotta lomasta tulisi rentouttava." On hauska katsella, kuinka ihmiset "uppoavat" tarinaan ja nauttivat tästä pienestä seremoniasta.

Oppaan työssä ei aina pääse syömään säännöllisesti. Silloin on tärkeää pitää taskussa jotakin pientä purtavaa verensokerin nostamiseksi sopivalle tasolle. Itse kutsun terveyspatukoitani "pelastajapatukoiksi". Yksi työkaveri puhuu "kiukkutoffeesta". Pakkasella sujautan vesipullon sukkaan tai lapaseen, jotta se pysyy sulana. Joskus esittelen tällaista vesipulloa asiakkaille ja yleensä he nauravat makeasti ja sitten toteavat idean hyväksi. Parhaimmillaan eräoppaan työssä saa vielä illalla nukkumaan mennessä muistella hyvän olon hyrinöitä asiakkaiden kanssa.


21. joulukuuta 2016

Ylläksen Tontulta terveisiä


Joulukuu on tunnetusti tontuilla kiireistä aikaa, niin Ylläkselläkin. Ajat ovat muuttuneet. Vielä muutama vuosi sitten kaikki tontut olivat suomalaisia, myytiinhän brittiperheille suomalaista joulua kaupallisen ja muovisen joulun tilalle. Jouluteemaisen loman suosio on kasvanut ja tonttuja tarvitaan yhä enemmän toteuttamaan tätä Kerran elämässä- tyyppistä unelmalomaa Suomen Lapissa, Talven Ihmemaassa. Nyt minulla on tonttukollegoita mm. Australiasta, Brasiliasta, Pakistanista ja Hong Kongista. Heidän edukseen on laskettava sosiaalisuus ja hyvä kielitaito. Kaukaa tulleet tontut on koulutettu tehtäviinsä palkattomassa viiden päivän koulutuksessa, joten he kykenevät hoitamaan ennalta sovitut tehtävät. Epäilen kuitenkin, että suomalaisuus jää jalkoihin. Istuin kerran tällaisen ulkomaalaisen tontun opastamassa bussissa, kun poroja juoksi tietä pitkin. Brittiasiakkaat olivat innoissaan. Opas ei reagoinut tilanteeseen mitenkään. Minulla syyhysi tarttua mikkiin ja kertoa kaikenlaista poron elämästä, mutta sillä kertaa se oli tietenkin hänen shownsa. On ilo pystyä kertomaan suomalaisesta luonnosta eri vuodenaikoina, avantouinnista sun muista asioista. joista asiakkaille jää käteen aitoa suomalaisuutta.
Itsenäisyyspäivänä perinteisesti sytytetään kynttilöitä Ylläksen katujen varteen. Olen usein ollut mukana tässä kunniatehtävässä. On hyvin kaunista olla mukana luomassa tätä kynttiläkujaa ja toivottaa ohikulkijoille Hyvää Itsenäisyyspäivää. Nyt tuntui vähän ontolta, kun hoidin asiaa ulkomaalaisten, vain joulukuun Suomessa viipyvien työkavereiden kanssa. He manasivat kynttilöiden sytyttämisen hankaluutta tuulessa ymmärtämättä Itsenäisyyspäivän arvokkuutta. Toki Suomi on kansainvälinen ja maailma menee eteenpäin.

Pidän tämän päivän nuoria hyvin rohkeina, kun he matkustavat maailman toiselle puolelle vaikka rahaa on niukasti. Eräs nuori nainen totesi: "Ihmiset ovat ystävällisiä joka paikassa. Ei minua pelota." Kun ajattelen omaa elämääni, kymmenisen vuotta sitten kerättyäni kaiken rohkeuteni muutin Ruotsiin opiskelemaan. Pelotti ja jännitti. Se oli minulle suuri askel.

Joulukuussa sää on ollut harvinaisen kaunis, punertavaa taivaanrantaa ja revontulia on päästy ihailemaan useasti. Pakkasta on ollut enimmillään kolmisenkymmentä astetta, nyt on lauhaa, nollan tienoilla. Eräänä päivänä aamun tulipalopakkasesta sää lauhtui iltaan mennessä leudoksi. Aika vaikeaa on pukeutua sopivasti!

Olen ollut innoissani hiihtämisestä, pari sataa kilometriä on jo takana. Olen onnistunut pitämään lenkit enimmäkseen riittävän lyhyinä, etten väsy liikaa. Ja olen saanut joillekin lenkeille hiihtoseuraa, jolloin matka taittuu huomaamatta. Kirjoitan tätä vuoden lyhimpänä päivänä, 21. joulukuuta. Huomaan, että tänä talvena pimeys ei ole painanut minua väsyneeksi, vaan tunnistan valon itsessäni ja toivon voivani loistaa sitä toisillekin.

Haluan toivottaa lukijoilleni Ihanaa Joulua ja Onnen hetkiä ensi vuoteen.

23. marraskuuta 2016

Ylläksellä valmistaudutaan talvikauteen

Olen muuttanut Ylläkselle talvikaudeksi sesonkitöihin. Viime talven jälkeen päätin vakaasti, että seuraavalla kerralla olen viisaampi ja pakkaan vain vähän tavaraa mukaan. Keep it simple! Mutta kuinkas kävikään - melkoinen tavarakuorma oli jälleen raahattavana. Miten voi olla, että osaan pakata koko kesäksi vain rinkallisen tavaraa, mutta talveksi luulen tarvitsevani kymmenen isoa pakkausta... No, näillä mennään. Sain suureksi helpotuksekseni autokyydin kotiovelta tämän hetkiseen majapaikkaani.

Ylläkselle saavuttuani sain kuulla, että työasiat pyörähtävät käyntiin vasta viikon kuluttua. Oho! No, nyt siis on aikaa hiihdellä, käydä joogatunnilla ja avantosaunassa. Oikeastaan töiden aloittaminen pienellä lomailulla onkin loistojuttu!
Kun isossa osassa muuta Suomea sataa vettä, Ylläksellä lumikerros karttuu joka yö. Pakkasta on tällä hetkellä noin viisi astetta ja kylmenevää on luvassa. Lunta on noin puoli metriä. Hyvin hoidetuilla laduilla suihkii jo paljon hiihtäjiä: hiljaisia suomalaisia ja kovaan ääneen tekniikkaohjeita omalle tiimilleen huutelevia Keski-Eurooppalaisia. Olen suunnitellut hiihtäväni ainakin aluksi vain lyhyitä lenkkejä, jotta kunto saa nousta rauhassa ja hiihdossa säilyy into. Tänään tuntui erikoiselta hiihtää, kun poro juoksi edellä hyvän matkaa. Kai se on poronkin kevyempi liikkua ladulla kuin kahlata puolimetrisessä hangessa.









Lumiset kynttiläkuuset ja lumipeite kumpuilevassa maastossa ihastuttavat puhtaanvalkoisina. Tämä on jotakin tavattoman arvokasta, todellinen Talven Ihmemaa, niin kuin mainoslauseissa ulkomaalaisille luvataan. Ilma on raikasta hengittää ja kaikki on niin puhdasta. Pääni kestää paremmin päivän lyhenemisen, kun lumipeite valaisee. Kirkasvalolamppu on ahkerassa käytössä ja  D-vitamiinipurkki napsahtaa auki joka aamu. Tervetuloa talvi ja oppaan tehtävät, odotan innolla teitä!

14. lokakuuta 2016

Sisäisen auringon loistoa

Borta bra, men hemma bäst! On niin ihanaa olla kotona välillä ja tehdä arkisia askareita. Kun on yhteen perään pitkiä aikoja poissa kotoa, asuu kimppakämpässä tai muuten vaatimattomissa oloissa, niin kotiolot tuntuvat juhlalta. On terveellistä huomata pärjäävänsä vähällä, mutta välillä pitää saada ladata akkuja ja rentoutua tutussa ja turvallisessa ympäristössä.

Jo pelkästään niin arkinen asia kuin ruokakaupassa tai kampaajalla käynti hoituu kotona Rovaniemellä niin vaivattomasti verrattuna ulkosaariston olosuhteisiin. Kaupungissa kaupassa on valikoimaa ja tuoretta tavaraa, kampaajareissulla ei mene koko päivää. Yksinkertaisuudessa on viisautensa, mutta niin on hyvissä palveluissakin!

Olen jatkanut luonnon vesissä uintia kesästä suoraan. Nyt talviuintikausi on alkanut ja Kemijoen vesi on jo jäähtynyt noin viiteen asteeseen. Olen haeskellut itselle sopivaa uintiaikaa, tällä hetkellä viivyn viileän veden syleilyssä noin minuutin verran. Se on aika pitkä aika aloittelijalle, mutta minulle on tainnut jo kertyä ruskeaa rasvaa suojaksi. Uimapaikalle menen jalkaisin, koska haluan kävelystä hyvän lämmön kehoon, sekä ennen uintia että uinnin jälkeen. Olen nyt sellaisessa ihanassa koukussa talviuintiin. Sinne on päästävä päivittäin, jotta sisäinen aurinko syttyy. Uinnin jälkeen koen olevani oman elämäni sankari! Hyvän olon hormonit hyrähtävät käyntiin. Kylmään veteen laskeutuessa unohtuu kaikki muu, on hetkessä ns nyt-tilassa, tässä hetkessä. Ja eipä ainakaan toistaiseksi flunssa tai muu vaiva ole iskenyt. En väitä että kylmäuinti sopisi kaikille, mutta juuri tällä hetkellä se tuo minun elämääni paljon hyvää.

Pitkäaikainen haaveeni vierailla Hailuodossa toteutui, kun sain kutsun ystäväni luokse Ouluun. Hailuoto ihastutti hiekkadyyneineen ja minulle ennen näkemättömillä jäkäliköillä. Ilmankos sieltä poromiehet hakevat talveksi jäkälää, niin Lapin Kansassa kerottiin. Ihanaa pyöreää, pehmeää palleroporonjälää kerätään myös koristekäyttöön. Hailuotoon haluan mennä uudestaan vielä, vaikka retkeilemään.

Nyt on aika hengähtää ja hoitaa itseään. Kävelyn lisäksi käyn vesijumpassa, kehonhuollossa ja joogassa sekä opiskelen ranskan alkeita. Ja tietenkin tapaan jatkuvasti siskon poikia, lasten elämää on mahtava seurata. Urheilullisesti lahjakas eka luokkalainen ottaa huimia askeleita lukemaan opettelussa, täyttä työtä se näyttää olevan. Sitä seuratessa olen pohtinut, kuinka valtavasti lapsen elämä laajenee lukutaidon myötä.

Hyvää syksyä kaikille lukijoille! Toivottavasti jokainen löytää sen oman sisäisen aurinkonsa omalla tavallaan.